Avainsana: BKT

Matti Sarén - Ajatuksia ja projekteja

Kuka saa yksityiset toimijat investoimaan tutkimukseen ja kehitykseen?

Pääministerin johtama tutkimus ja innovaationeuvosto lausui 24.1.2024 lehdistötiedotteessaan, että tutkimus ja kehitys panostusten onnistuminen on erittäin tärkeää ja olennaista on, että julkiset T&K-investoinnit synnyttävät tuloksia ja vahvistavat Suomen taloutta. Tavoitteena on, että vuonna 2030 Suomen T&K-menot ovat 4 % BKT:sta. Tilastokeskus määrittelee tutkimuksen ja kehittämisen seuraavasti: ”Tutkimuksella ja kehittämisellä (t&k) tarkoitetaan yleisesti luovaa ja systemaattista…
Read more

Tohtoripilotti ja sen vaikutuksen arviointi

Oma polkuni on liikkunut akateemisen ja elinkeinoelämän rajapinnassa. Kipinä yrittäjyyteen syttyi aikaisin, jo peruskoulussa. Väitöskirja ja myöhemmin kauppatieteen tutkinto antoi hyvän pohjan työskennellä teollisuudessa, jonka oppeja on ollut hyvä tuoda takaisin yliopistoon ja myöhemmin nykyiseen työhöni ammattikorkeakouluissa. Kiitollinen saan olla sille, että opintojeni aikaan sain löytää rauhassa oman polkuni, vaikka se väitöksen jälkeen veikin pois…
Read more