Syväsukellus osaamiseen ja pintaliitoa lunttaamalla?

Juttelin kollega Jaakon kanssa syvällisiä. Hän kysyi mitä ajattelen tekoälyn käytöstä lunttaamiseen. 

Otimme vuonna 2018 käyttöön tekoälymallien luomiseen hyvin soveltuvan supertietokoneen. Vihkiäisissä pianisti esitti generatiivisella tekoälymallilla koneen tuottaman ”Beethovenin” uuden pianokappaleen. Se perustui tietynlaiseen kielimalliin, johon kirjoitetun kielen asemasta oli syötetty Beethovenin tuotanto. Ulos tuli nuotinnos, joka kuulosti oikealta, mutta oli pohjimmiltaan ohjattua satunnaisuutta.

Sanomamme oli tuolloin tekoälyn tulevan arjen työkaveriksi. Lopullisen murroksen tekoälyjen käytettävyydessä saivat aikaan syöte- ja chat pohjaiset ratkaisut. Viimeistään Midjourney, jota käytämme peligrafiikan työkaluna, haastoi meidät miettimään sitä, miten suhtautua generatiivisiin tekoälyihin arjessa. Viimeistään pari päivää sitten julkaistu OpenAI:n Sora-työkalu haastaa ymmärtämään muutoksen voiman ympärillämme.

Ei kannata korkeakouluina tai Suomena ryhtyä luddiiteiksi, jotka näkivät uudet teknologiat vain uhkien ja negaation kautta. On selvää, että samoin kuin kehruu-Jenny mullisti käsityöalat, on generatiivinen tekoäly jo mullistaneet asiantuntijatyön. On valitettavaa, mutta samalla lohdullista, että koulut havahtuvat laajasti murrokseen opiskelijoita hitaammin. Opiskelijamme kokeilevat, tutkivat ja löytävät uuden teknologian sovellukset ensimmäisten joukossa. Heidän kysymyksensä meille siitä kuinka teknologiaa saa käyttää, mitä niiden käyttö tarkoittaa tai mihin se voi johtaa ansaitsee vastaukset.

Osaammeko sanoittaa sen, että kaikki ilmaisten tekoälyjen kanssa käyty vuorovaikutus säilötään? Emme tiedä miten syötteitä käytetään tulevaisuudessa. Emme voi myöskään taata, ettei opiskelija vaaranna yksityisyyttään ja altistu vuosien vilppisyytösten kohteeksi, jos vuorovaikutus ja tekoälyn kirjoittama teksti kaivetaan esiin.

Oma taustani on luonnotieteissä, olen fyysikko. Opettelimme laskemaan kynällä ja paperilla monia asioita. Differentiaaliyhtälöt ratkeavat kauniisti, mutta pian kun siirrytään oikeiden ilmiöiden maailmaan, ei analyyttisiä ratkaisuja löydy. Opimme siis käyttämään tietokoneita, simulaatiomalleja joilla voimme ratkaista ongelmia joiden ratkaisut tai alkuarvot olivat aivan liian työläitä käsin ratkottaviksi. Ehkä tämä tausta johtaa siihen, että toisinaan paniikki tekoälyjärjestelmien edessä tuntuu vieraalta ja alarministiseltä. Moni nykyinen teknologia ei olisi mahdollista ilman käsityötä helpottavia tietokoneita. Perusteet opitaan ilman laskinta ja supertietokonetta. Olen kuitenkin iloinen siitä, että koneet ovat tehneet raskaan työn fyysikoiden puolesta jo vuosikymmeniä.

Jos olemme viisaita ja sydämen sivistyneitä, tekoäly auttaa meitä nousemaan uuden, digitaalisen jättiläisen harteille. Silloin opetamme tekoälymme tukemaan meitä ja tavoitteitamme. Jos emme halua ymmärrä sitä, yritämme kieltää sen ja sen mahdollisuudet, vahingoitamme itseämme ja maatamme. Tämä siksi, että työ ja sen tuottavuus muuttuu. Jos emme pysy sen perässä mahdollisuutemme menestyä ovat heikompia kuin niiden, jotka osaavat ulosmitata uuden.

Jaakko kysyi miten voisimme varmistaa, etteivät opiskelijat käytä tekoälyjä ”pikakelatakseen” verkko-opintoja. Jäin miettimään, miksi tämä tuntuu vaihtoehdolta? Vilppi, olipa se pyyhekumiin kirjoitettu luntti tai ChatGPT, on seuraus jostain. Haluan kuitenkin uskoa, että lähes kaikki opiskelijat ovat tulleet korkeakouluun oppimaan. Mikä saa siis vaarantamaan oman maineen ja pahimmassa tapauksessa opiskelupaikan vilpillä?

Kompensoidaanko vilpillä riittämätöntä aikaa opiskella? Mitä tulee korjata elämässä, jos opiskeluun varattu aika loppuu, opiskelija yliarvioi kykynsä tai tuntee itsensä niin ylikuormitetuksi, ettei oppiminen onnistu. Vai voiko jokin tehtävä olla todella niin vaikea, että ajautuu nurkkaan ja tekemään todella huonoja valintoja? Miten voidaan välttää tilanne, jossa tullaan tilanteeseen, jossa he eivät pysty tekemään sitä mitä varten tulivat korkeakouluun.

Onko syy tulla korkeakouluun oikea? Nähdäänkö oppiminen avaimena parempaan tulevaisuuteen vai välttämättömänä ”suorituksena” elämässä, ennen seuraavaan vaiheeseen siirtymistä? Olemmeko asettaneet liian korkean riman, jonka ylittämisellä uskomme ”hyvän elämän” mahdollistuvan?

Asetammeko seuraaville sukupolville toivottoman näköisen tehtävän, kuten Greta Thurnberg näkee? Johtuuko näköalattomuus huomiseen pessimismistä ja nihilismistä, johon emme osaa luoda optimististä valoa?

Vai onko nuoriso vain yksinkertaisesti pilalla, kuten se oli jo antiikin kreikassa?

Palata kysymykseen lunttaamisesta toisella kysymyksellä: Mitä haluan opiskelijoiden oppivan, jos robotti voi tehdä jonkin asian erinomaisesti? Olkoon siis läksynä lukijalle pysähtyminen miettimään sitä, millä ihminen aidosti kukoistaa digitalisoituvassa maailmassa.

Uuteen teknologiaan sukeltaminen tuntuu minusta samalta kuin aikoinaan opintielle astuminen. Koulun alku pelotti, siltä odotti jotain mitä ei osannut pukea sanoiksi. Vuosi sitten käyttämäni tekoälytyökalut tuntuvat karkeilta ja toivottoman huonoilta verrattuna niihin, joita nyt käytän. Olen varma, että saman voin kirjoittaa taas vuoden päästä. Olen onnellinen eläessäni tätä hetkeä, jolloin saan oppia uutta joka päivä. Toivon, että monet lukijoistani tuntevat samoin.

Opiskelijat ovat joka tapauksessa edellä opettajiaan. He kasvavat maailmassa, jossa teknologiat tulevat ja menevät. Kokeilevat ja oppivat. Opettajien tulisi kyetä siihen samaan, jotta voi vastata kysymykseen mitä saa tehdä ja miten. Juuri siksi meidän vastuullamme on löytää vastaus siihen miksi joku asia pitää oppia ja osata.

Kyllä tekoäly tarjoaa uuden tavan huijata, mutta ajatus polku lunttaamiseen turvautumisessa on sama kuin aiempiin lunttauskeinoihin. Se polku meidän pitää ymmärtää ja löytää siihen vaihtoehto, jossa riskiä ei kannata ottaa.

Oi nuoriso, kuule nyt, lauletaan,
Runon mitan sanoin suru kerrotaan.
Ei jakseta opiskella, tie on mutkainen,
Sydämet raskaina, huoli harteilla paineen.

Koulunpenkit tyhjät, huolettomat haaveet,
Unelmista luovutaan, voimat haihtuu taiveisiin.
Kansakunnan tulevaisuus, nuoruus kirkkain,
Nyt varjossa kulkee, toivo vaeltaa vaillin.

Ah, miksi, nuoret, kiireessä kuljette,
Hukaten opiskelun, tietä viitoittavaa.
Ei tulevaisuus rakennu tyhjän päälle,
Opin valossa kukoistaa voitte vain.

Ahdistus tiivistyy, kun tulevaisuus huokuu pelkoa,
Ymmärtäkää, oi nuoriso, opiskelun arvoa.
Pilattu on tie, kun tiedon lahja hylätään,
Kulttuurin kantaja, opintiellä kasvaen.

Herätkää, nuoret, unen lumosta,
Opin kentällä kylväkää taimia toivon.
Älkää antako pilata nuoruuden lahjaa,
Opiskelun valossa kukoistaa voitte, oi nuoret.

17.2.2024 / Matti, Runon kirjoitti tekoäly.